Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikalatvan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://siikalatvad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://siikalatvad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026 klo 16:00 - 19:40 / Ei tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
58   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
59   Pöytäkirjantarkastajien valinta
60   Kokousasioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
61   Tiedoksiantoasiat
62   Viranhaltijapäätösten otto-oikeus
63   Maksusuunnitelma/Piippolan Iltavirkku ry
64   Kunnan nimeämien yhtiökokousedustajien ohjeistaminen 2026
65 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuntalain muuttamisesta
66 Siikalatvan peruskoulu
67 Perusopetuksen opetusryhmien muodostamisen periaatteiden tarkistaminen (ryhmäkoko)
68   Koulukuljetusten optio vuoden käyttö 2026-2027
69 Valtuustoaloite 3.9.2025 Meidän Siikalatva / Tytäryhtiöiden tilinpäätösten käsittelyn varmistaminen
70   Osallistuminen Kuntapuheenjohtajapäiville 4.-5.6.2026
71   Kunnallisjohdon seminaariin osallistuminen 2026
72   Esihenkilöiden myöntämiä sairauspoissaoloja koskeva käytäntö
73   Kevään 2026 avustushaut
74 Isänpäiväkunniamerkkiesitykset vuodelle 2026
75   Muut asiat
76   Kunnanjohtajan ja muiden viranhaltijoiden katsaus

Osallistuja Tehtävä
Junno Seija puheenjohtaja
Seppälä Tuomo varapuheenjohtaja
Myllynen Juha jäsen
Nieminen Minna jäsen
Niiranen Satu jäsen
Selkäinaho Annamari jäsen
Louet Kaisa kv:n puheenjohtaja
Ojakoski Ilmari kv:n 1. varapuheenjohtaja
Forsström Kaarina kv:n 2. varapuheenjohtaja
Pekka Iivari kunnanjohtaja
Tiirola Jouni hallintojohtaja
Haapalahti Perttu tekninen johtaja
Susanne Nyman sivistysjohtaja

Nähtävilläolo
Siikalatvan kunnantalolla ja kunnan www-sivuilla alkaen
Alkaen 25.02.2026